JUMPPATUNNEILLE
Toimintakausi alkaa syyskuun alussa. Lastenryhmiin ja telinevoimisteluun on ennakkoilmoittautumiset elokuussa (ks. ajankohtaista), kauden jo alettua voi vapaita paikkoja tiedustella ryhmän ohjaajalta. Aikuisten ryhmiin voi tulla mukaan ilmoittautumalla ohjaajalle tunnin alussa. Kaikissa ryhmissä ensimmäinen tutustumiskerta on ilmainen.
OHJAAJAKSI
Mikäli olet kiinnostunut seuramme tuntien ohjaamisesta, ota yhteyttä koulutusvastaavaan tai puheenjohtajaan. Seuramme kouluttaa ohjaajat toimimaan ammattimaisesti liikuntaryhmien ohjaajina. Ohjaustoiminta on vapaaehtoistyötä, josta saat hyvän mielen ja arvokasta kokemusta ryhmän ohjauksesta. Toimintaan on helppo tulla mukaan aloittamalla esim. apuohjaajana jo toimivassa ryhmässä.
TALKOOLAISEKSI
Seuramme toimintaan kuuluu myös muuta vapaaehtoistyötä, jolla kerätään varoja toiminnan ylläpitämiseen, esim. liikuntavälineisiin ja yhteisiin kisamatkoihin. Talkootoiminnassa on mukana kaikenikäisiä seuramme jäseniä, ilman sitoumusta ja oman jaksamisensa mukaan. Ota yhteyttä talkoopäällikköön ja saat kutsun mukaan iloiseen joukkoomme!
JOHTOKUNTAAN
YVOLin johtokunta vastaa seuran hallinnollisesta toiminnasta: organisoi tapahtumat, tekee taloudelliset päätökset ja suunnittelee kauden toiminnan yhdessä ohjaajien kanssa. Johtokunnan jäsenten vapaaehtoistyö ulottuu kaikkialle seuratoimintaan talkoista lähtien. Jäsenten toimikausi on kolme vuotta, puheenjohtaja valitaan vuosittain. Johtokunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa, myös ohjaajat ovat tervetulleita mukaan kokouksiin. Mikäli olet kiinnostunut johtokunnan toiminnasta, ota yhteyttä seuran puheenjohtajaan tai johonkin johtokunnan jäsenistä.
|